torstai 18. heinäkuuta 2013

Synttärit keskellä talvea!

Niin, eipä moni heinäkuun kuuminpana päivänä syntynyt pääse juhlimaan keskellä talvea! ;) Täytin sunnuntaina 14.7. vihdoin 18 vuotta, ja viikonloppu oli aivan ihana ja unohtumaton.





Lauantai oli ihana ja kiireinen; aikainen aamuherätys, juoksulenkki ja suihkun kautta tien päälle. Napattiin host isän ja äidin kanssa kyytiin Ella sekä Sarah, ja ajettiin Bundabergiin. Tsillailtiin, shoppailtiin, lounastettiin ja bongailtiin söpöjä aussipoikia, mikäs sen parempaa, heh! Käytiin vielä leffassa katsomassa Despicable me 2, ja meidän mielestä minionit on maailman söpöimpiä otuksia!! Ilta kului sitten grillaillessa perhetuttujen kanssa. Ihanan rento päivä!



'Good morning and happy birthday Annika' ja BOOM, kolme ilmapalloja suoraan kohti kasvoja. Äidin aamuherätys jäi varsin elävästi mieleen, haha! Lähdettiin aamusta ajamaan Hervey Bayn satamarantaan ja matkalla pysähdyttiin kurvailemaan karting autoilla. Ensimmäinen kerta tuollaisessa pikkukirpussa, ja tulin ensimmäiseksi, kyllä voi olla ylpeä! ;) 



Seuraava pysähdys oli perhetutuilla, joilla mulle paljastettiin synttärikakku! Pyysin mansikkakakkua, ja sellaisen sain! ;)


Vietettiin loppupäivä Hervey Bayn satamassa kauniista ilmasta nauttiessa ja iltapäivästä lähdettiin Fraiser islandille. Saari on tunnettu leudoista tuulistaan ja valaistaan. Hervey bay on Australian WhaleWatching keskus, sillä ryhävalaat lepäävät Fraiser islandin tuntumassa loka-marraskuussa. Fraiser island on huippu kaunis paikka, ja mun synttäreitä ei olisi voinut paljon paremmin viettää. Rakastan kauniita maisemia, rentoja ihmisiä ja reippaita kävelylenkkejä luonnossa. Sekä tietenkin hyvää ruokaa! Sunnuntai oli täynnä kaikkea sitä!










En voi kiittää tarpeeksi Cathya ja Trevoria retken järjestämisestä. Parasta mun uudessa isukissa ja mamissa on se, että ne tykkäilee makaroonilaatikosta! ;))

Sain muutamia söpöjä lahjoja ja yhden mielettömän arvokkaan. Äiti ja isä kotosuomesta lupasivat, että saan ajokortin lahjaksi Suomeen palattuani. En voisi olla kiitollisempi.

Lastenkirja Australialasista elukoista ja ruoista ;)

SUOMESTA!

Sarah:lta. Kaikkein arvokkain lahja <3




Sain ikiomat uglybootsit !! :))


Paljon onnea kauniille siskolleni ripillepääsyn johdosta. Rakastan sinua ! <3


Tässä kaikki tällä kertaa, kiitos niille jotka jaksoivat selailla loppuun asti. Mukavaa viikonloppua jokaiselle !


torstai 4. heinäkuuta 2013

Shoppausta

Heeeeey taas!

Oon ollu ihanan kiireinen ja jooooka päivä on vietetty Melbournen keskustan suurimmissa kauppakeskuksissa. On tullut ostettua vaikka ja mitä! Tässä suurin osa:

Kahvia on kokeiltu kaikissa söpöissä kahviloissa, mutta tämä oli kyllä paras, khih!

Kolmen dollarin pinkit LOL -kuoret iPhonelle

Toiset kuoret puhelimeen osuvalla tekstillä

Lompakko plus puhelinsuoja

Maailmansöpöin avaimenperä Melbourne Aquariumista

Matkamuistoja

Lisää matkamuistoja 

Parempaa kuvaa pörröjarrusukista. Pinkit on lyhyemmät ja vaaleammat on polvimallia :)

Käytiin tuijottelemassa hollywood leffoissa käytettyjä asuja

Ja muuta huipputärkeää, heh

KYMMENEN PÄIVÄÄÄÄÄ!!! apua. En halua.

Mukavaa viikon loppua ja viikonloppua kaikille <3 ylihuomenna lennän jo kotiin Childersiin!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kolmas päivä ja 13 päivää!

Heii taas!

Eilisen ohjelmaan kuului mm. näitä; 


Subilounas Veeran kanssa

Huippuhyvä jälkkäri omnom :)

Uudet jarrusukat, khih 8)

First ever kalanruotoletti :--D

Tänään käytiin akvaariossa, maahanmuuttomuseossa tekemässä origameja, kirjoteltiin toiveita toivomuspuuhun (heh), käytiin Australian ja eteläisen pallonpuoliskon toiseks korkeimmassa rakennnuksessa kerroksessa 46 tuijottelemassa maisemia, sekä näin ekaa kertaa elämässäni pingviinejä! Ne oli kyllä niin tyhmiä, että petyin pahemman kerran..

Huomenna taas tiedossa kiireinen päivä, palaillaan!! :)






Casey teki viuhkaympyrän, khih :D



Don't forget to smile ;)





Ps. Synttäreihin 13 päivää! How exciting :p