Hymy herkässä & helpompi hengittää

'Annika, haluisitko sä olla mun tytär tulevan 7 kuukauden ajan?', kuului kysymys eilen eräältä mun maikalta. Voi että mä olin hämmästynyt ja onnellinen.

Koulusta palattuani tuntui, kuin olisin hypännyt keskelle painajaista. Ainoa osapuoli, joka hoiti osansa kehnosti, oli (ex) host isäni. Astuttuani ovesta sisään, sain päälleni haukut koko reilun kolmen kuukauden osalta ja kipitin itkuisena omaan huoneeseeni. 20 minuutissa koko elämäni oli pakattu matkalaukkuun, ja olin valmis jättämään kaiken ikävän taakse. Valtion taksi tuli hakemaan minut, sillä raivokas isä ei tahtonut päästää mua lähtemään.

Nyt olen paremmassa paikassa. En voi kertoa missä majailen, mutta luulen, että pääsen uuden perheeni luo tällä tai ensi viikolla. Jei! :) Mä olen varma, että nyt on itku ohi ja edessä on hillitön määrä onnea ja uusia nähtävyyksiä jajaja ihanaa elämää! Oon vielä aivan pihalla, järkyttynyt, uupunut ja peloissani, mutta kyllä tämä tästä :)

Vasta nyt alan ymmärtää kuinka paljon tämä yhteisö todella välittää. Olen kuullut monelta suunnalta, että minusta ollaan oltu huolissaan. En voi kiittää tarpeeksi niitä ihmisiä, jotka eilen huolehtivat, ettei mulle käy mitään.